11.12.1995

Velkajärjestelyhakemus Hyvinkään käräjäoikeudessa

A pyysi käräjäoikeuteen 31.5.1994 saapuneessa hakemuksessa velkajärjestelyn aloittamista sillä perusteella, että hänen maksukykynsä oli olennaisesti heikentynyt työttömyyden vuoksi ja että velkajärjestelyyn oli myös painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa A:n maksukykyyn. A kertoi olleensa työttömänä useita jaksoja 23.5.1992 ja 15.2.1994 välisenä aikana.

Velkojista Postipankki Oy vastusti hakemusta katsoen, että A:n maksukyvyttömyys oli vain tilapäistä.

Käräjäoikeuden päätös 1.9.1994

Käräjäoikeus totesi, että A:lla oli velkaa noin 135 000 markkaa, josta noin 104 000 markkaa oli asunnon myynnin jälkeen jäänyttä velkaa muun osan ollessa erilaista kulutusvelkaa. A oli ilmoittanut 15.2.1994 alkaneen määräaikaisen työsuhteensa jatkuvan ainakin 31.12.1994 asti. A:n palkka oli 8 114 markkaa kuukaudessa.

Käräjäoikeus katsoi, ettei A:n velkamäärää voitu pitää kohtuuttomana A:n maksukykyyn nähden ja näin ollen häntä ei voitu pitää maksukyvyttömänä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain tarkoittamin tavoin. Koska sanotun lain 9 §:n mukaiset edellytykset eivät asiassa täyttyneet, käräjäoikeus hylkäsi hakemuksen.

Helsingin hovioikeuden päätös 9.2.1995

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Perustelut

A on velkajärjestelyä koskevassa hakemuksessaan ilmoittanut velkojensa kokonaismääräksi 135 490,85 markkaa. Suurin saatava 104 211,70 markkaa oli Postipankki Oy:llä.

A oli vuonna 1991 saanut pankilta omistamansa asunnon peruskorjaukseen 230 000 markan luoton, johon oli yhdistetty aikaisempaan asuntoon liittyvää lainaa. Muut hakemuksessa mainitut velat olivat kulutusluottoja, joista suurimman osan A on ilmoittanut ottaneensa selviytyäkseen pankin lainan hoitokuluista työttömyytensä aikana. Lisäksi A oli järjestänyt kulutusluotolla vuokra-asuntonsa vuokratakuun. A on ilmoittanut hoitaneensa kulutusluottojensa hoitomenot 1 629 markkaa kuukaudessa, joten velkajärjestelyä haettaessa näiden velkojen osalta ei ollut erääntynyttä maksamatonta velkaa.

A:n kertoman mukaan hän oli työttömäksi jäämisensä 23.5.1992 jälkeen maksanut pankille sopimuksen mukaiset lyhennykset ja korot syyskuun 1992 loppuun asti. Sen jälkeen hän oli pankin suostumuksella maksanut maaliskuuhun 1993 saakka vain lainansa korot. Kun hän tämän jälkeen ei enää ollut pystynyt maksamaan edes korkoja, hän oli ilmoittanut pankille joutuvansa myymään asuntonsa. Kun asuntoa ei ollut saatu myytyä ennen pankin asettamaa määräpäivää, pankki oli 11.4.1994 irtisanonut koko velan pääoman 221 622,20 markkaa korkoineen ja kuluineen heti maksettavaksi.

A oli myynyt 20.4.1994 asuntonsa. Kun 170 000 markan kauppahinnasta vähennettiin ensin kiinteistönvälittäjän palkkio 6 800 markkaa, aravalaina 10 793,90 markkaa, maksamattomat korot 28 261,30 markkaa, viivästyskorot 6 093,90 markkaa ja toimitusmaksu 400 markkaa, pankin saatavan määräksi jäi 104 211,70 markkaa. Pankin ryhdyttyä perimään koko maksamattomasta luotosta 18 prosentin viivästyskorkoa A:n pankille maksettava korko sanotulle jäännösvelalle oli noussut yli 650 markkaa kuukaudessa. Noin 31 000 markan suuruisten kulutusluottojen hoitomenot olivat 1 629 markkaa kuukaudessa. A:lla ei ole ollut enää rahaksi muutettavaa omaisuutta.

Harkittaessa sitä, täyttääkö A yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 9 §:ssä mainitut velkajärjestelyn edellytykset, voidaan todeta, että A on vuosina 1992 ja 1993 ollut eri pituisia jaksoja työttömänä eläen osittain työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan varassa. Tänä aikana hän on velkaantunut lisää hoitaessaan kulutusluotoilla velanhoitomaksujaan pankille. Työttömyys on aiheuttanut sen, ettei A ole kyennyt selviytymään pankille olevan velkansa koroista ja lyhennyksistä siitä huolimatta, että hän on myynyt asuntonsa. A on ollut muuten kuin tilapäisesti kykenemätön maksamaan velkojaan niiden erääntyessä. Hän on siten ollut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksukyvytön.

A:n saatua nyttemmin vakinaistettua työsuhteensa hänen maksukykynsä ei kuitenkaan enää ole puheena olevan lain 9 §:n 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin olennaisesti heikentynyt.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei ole pääteltävissä, että A:n tulotaso tulisi paranemaan ja että hän siten kykenisi vielä parantamaan maksukykyään. Huomioon ottaen A:n tulotaso suhteessa hänen velkoihinsa ja niistä häneltä perittävään korkoon on ilmeistä, ettei hän useaan vuoteen kykene lyhentämään velkojaan kuin osaksi. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo A:n kohdalla maksukykyyn nähden raskaaksi muodostuneen velkoihin liittyvän koronmaksuvelvollisuuden perusteella, että velkajärjestelyyn on lain 9 §:n 2 kohdassa tarkoitetut painavat perusteet.

Velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen ja ulosmittauskiellosta päättäminen voivat soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Vanhempi oikeussihteeri Räty: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun:

Perustelut

Velkajärjestelyhakemuksessa A on ilmoittanut velkojensa kokonaismääräksi 135 490,85 markkaa. Suurin saatava oli Postipankki Oy:llä, josta A oli vuonna 1991 saanut 230 000 markan lainan omistamansa asunnon peruskorjaukseen. Kertomansa mukaan A oli jäätyään 23.5.1992 työttömäksi maksanut pankille sopimuksen mukaiset lyhennykset ja korot vielä syyskuun 1992 loppuun asti. Sen jälkeen hän oli pankin suostumuksella maksanut maaliskuuhun 1993 saakka vain lainansa korot. Tämän jälkeen hän oli ilmoittanut pankille, että hän ei enää pystynyt maksamaan edes korkoja, joten hän joutui myymään asuntonsa. Pankki oli odottanut asunnon myyntiä noin vuoden ja sitten 11.4.1994 irtisanonut koko lainan pääoman 221 622,60 markkaa korkoineen ja kuluineen heti maksettavaksi. Asunnon 20.4.1994 tapahtuneen myynnin jälkeen velan määräksi oli jäänyt vielä 104 211,70 markkaa.

Velkajärjestelyä haettaessa ja käräjäoikeuden päätöstä tehtäessä A:n maksettavaksi erääntyneen pankin velan pääoma oli edellä mainittu 104 211,70 markkaa. A:n nettopalkka määräaikaisesta työsuhteesta oli 5 773 markkaa kuukaudessa ja hänen noin 31 000 markan suuruisten kulutusluottojensa hoitomenot olivat 1 629 markkaa kuukaudessa. Näin ollen kun A:lla ei ollut enää rahaksi muutettavaa omaisuutta, hän oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 3 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksukyvytön. Tilanne ei ole tässä suhteessa sen jälkeen muuttunut siitä huolimatta, että määräaikainen työsuhde on nyttemmin vakinaistettu ja hänen nettopalkkansa on noussut noin 6 520 markkaan kuukaudessa.

A on hakenut velkajärjestelyä sillä perusteella, että hänen maksukykynsä oli olennaisesti heikentynyt työttömyyden vuoksi. Asiakirjoista ilmenee, että A on ollut vuosina 1992 ja 1993 eri pituisia jaksoja työttömänä. Hän on kuitenkin ollut 15.2.1994 alkaen ensin määräaikaisessa ja 1.1.1995 alkaen vakinaisessa työsuhteessa, jossa hänen palkkansa ei ole olennaisesti alhaisempi kuin ennen työttömyyttä. Näin ollen A:n työttömyys on osoittautunut tilapäiseksi eikä hänen maksukykynsä ole sanotun lain 9 §:n 1 kohdan tarkoittamalla tavalla olennaisesti heikentynyt työttömyyden vuoksi.

Velkajärjestelyhakemuksen mukaan A:n kokonaisvelat ovat 135 490,85 markkaa ja hänen säännöllinen kuukausipalkkansa on 9 494 markkaa. A:lla ei ole huollettavanaan alaikäisiä lapsia. Korkein oikeus katsoo, että huomioon ottaen A:n velkojen määrä suhteessa hänen maksukykyynsä, ettei ole lain 9 §:n 2 kohdassa tarkoitettuja painavia perusteita velkajärjestelyn myöntämiseen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Oikeusneuvos Hidén: Hyväksyn mietinnön.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Hyvinkään käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa asia välittömästi käsiteltäväkseen.